Muutaman päivän myöhässä, mutta eihän me Suomeen haluta mitään Amerikan turhuuksia. Päivä pelkkää kiitollisuutta, kaupallista roskaa jonka pitää jäädä muurin ja meren tuolle puolen.

Olen oppinut tänä vuonna enemmän kiitollisuudesta kuin koskaan ennen. Vitkasta olin toivonut itselleni koiraa, joka veisi minua pois mukavuusalueelta ja toisi uutta virtaa ja uusia mahdollisuuksia mun elämään. Olen kuitenkin saanut jo niin paljon enemmän. Olen oppinut, että ilo ja onni on kotona, oman lauman kanssa, kiitollisena elämästä.

Somakin piti alkusyksystä tärkeän oppitunnin kiitollisuudesta, sairastumalla tosi rajuun virtsatulehdukseen. Aamukolmelta eläinlääkäriasemalla viikonloppuyönä muistaa olla kiitollinen kaikista terveistä ja onnellisista päivistä ja lupaa arvostaa niitä jatkossa vieläkin enemmän. Virhediagnoosin ja muutaman ab-kuurin jälkeen Soma tuli täysin kuntoon ja sain huokaista helpotuksesta. Tämä yksi tulehdus on ainoa sairauden aiheuttama eläinlääkärikäynti toistaiseksi nelivuotiaalle Somalle.

Luonteellisestikin tytöt ovat niin omaan käteen sopivia. Soman kanssa on ollut omat vaikeudet ja helpolla en ole päässyt näinä vuosina, mutta nyt taas hiukan rauhallisemmalla asuinseudulla Soman parhaat puolet pääsee stressin alta paremmin esiin. Vaikkei Soma koskaan ole ollut mikään tyypillisin oppikirjaesimerkki stressaavasta koirasta, on ympäristön jatkuvat ärsykkeet näkyneet siinä ylitarkkaavaisuutena ja yleisenä levottomuutena. Nyt kun koti on pikkukaupungin sivukylällä rauhallisessa rivitalossa on ylimääräinen häsäys kotona jäänyt kokonaan pois.

Vitkan luonteessa on hurjasti niitä ominaisuuksia mistä olen pitänyt muissa omissa koirissani ja sen lisäksi paljon uutta ja erilaista. En vieläkään kykene kuvailemaan sen luonnetta kunnolla sortumatta turhaan inhimillistykseen tai vaaleanpunaiseen hattaraan, mutta osaan sanoa, että omaan käteen oikein mainio koira. Kotona ja rentoillessa kainalossa köllivä hömppä, ulkona raketti ja treenatessa juuri oikealla tavalla täysin hullu ja samaan aikaan niin kuuliainen ja maltillinen.

Treenattu ollaan epäsäännöllisen säännöllisesti. Vitkan tokon liikkeet kaipaa lähinnä häiriönsietoa ja varmuutta, tekniikka alkaa olemaan ok. Kapulanpito on oma lukunsa, mutta katsotaan nyt mitä parin viikon tehotreeni saa aikaiseksi. Rallyn liikkeet olen opettanut sille parin illan aikana (ne siis joita tokossa ei ole), häiriötreeniä niin vois alkaa katselemaan alokkaan kisoja. Epämukavuusalueellakin ollaan pyöritty, kun Vitkan tarjoamat temput sai mut pitkästä aikaa opettamaan sille jokusen tempun. Kai me vielä koiratanssikisoissakin käydään, alkais olemaan aloon riittävä määrä temppuja kasassa.

Soma on ollut tyytyväinen osa-aikaeläkeläinen joka saa nykyään itse ilmoittaa milloin haluaa treenata. Noin viikon välein me tehdään jotain pientä ja sehän edistyy ihan hurjaa tahtia. Soman asenne työskentelyyn ei ole ikinä ennen ollut näin kiva mitä nykyään, sille tuntuu sopivan paljon paremmin tämä treenitahti kuin mikään aikaisempi kokeilu.

On helppo olla kiitollinen kun elämä hymyilee.