"Hitaus (myös inertia, jatkavuus, vitka) on kappaleen taipumus jatkaa tasaisessa liiketilassaan, ellei siihen kohdistu kiihtyvyyttä aiheuttavaa voimaa" 
Wikipedia.

Kun tiesin, että minulle on tulossa pentu alkoi nimien pyörittely edestakaisin. Ehdottomat kriteerit olivat, että nimen pitäisi tarkoittaa jotakin (Vinha, Soma), mieluiten olla adjektiivi, nimen pitäisi olla lyhyt ja helppo lausua, ehdottomasti ärrätön oman puhevikani vuoksi, ei mieluiten kovin yleistä nimeä ja kaiken lisäksi nimen tulisi alkaa V-kirjaimella (Vatanen, Sasu, Vinha, Soma, V..). Kriteerit eivät olleet kovin helpot ja sopivan nimen löytäminen tuntui sulalta mahdottomuudelta.

"Inertia, vitka, on vahva voima. Fysiikan ilmiönä se esiintyy massan pyrkimyksenä vastustaa sen liiketilan muutoksia. Kun pitäisi muuttaa suuntaa, mennäänkin suoraan, vaikka päin kiviseinää. " 
Jussi Isotalo.

Viimemetreille asti pohdinnoissa pääsi Vitkan lisäksi Vipu, Vee ja Viska, mutta lopulta kun googlettelin nimiä ja löysin Isotalon kirjoituksen sinetöin päätöksen. Oli myös vähintään sopivaa, että viidennen koirani nimi olisi slangisana viidelle.

"Automyyjien ja -kauppiaiden slangia: viisi tai viisituhatta" 
Urbaani Sanakirja.

Vitkan nimi on aiheuttanut ihmisissä yllättävän paljon hämmennystä ja sitä on luultu niin Vitjaksi kuin Hikaksikin. Olenkin uhonnut että mikäli Vitkasta vielä tulee agilitykoira ilmoitan sen kutsumanimeksi Hikka-Vitkasen, sen verran hauska lempinimi väärinkuulemisesta jäi elämään. Vitjakin pääsee vielä takuulla käyttöön, ehkä jo seuraavalla kerralla kun neiti päättää nakerrella jotain pilalle.. Koska rakkaalla lapsella on monta nimeä osaa Vitka reagoida myös pentuun, pikkuseen, pöhköfanttiin ja ties mihin.

Ps. Mikäli teillä on taipumusta kiroilla pitäkää huoli ettei teidän vakio kirosananne ensimmäinen tavu ole pennun nimen ensimmäinen tavu. On nimittäin välillä aika hämmentävää huomata, että pentu on aivan onnessaan kun kiroilee jollekkin...

Tämän blogin piti alkaa tekstillä Vitkan hakureissusta, mutta se teksti odottaa yhä viimeistelyä. Olen myös kirjoittamassa Vitkan nimeämisestä, mutta sekin tökkii. En millään haluaisi aloittaa uutta blogia tusinapostauksella, mutta pikkuhiljaa haluaisi kirjata selkeämminkin niitä tavallisentylsiä asioita treeneistä ja kotoa ylös joten annettakoon minulle anteeksi tämän kerran.

Vitka on nyt 14-viikkoinen ja lennosta Suomeen on tasan kuusi viikkoa aikaa. Ekat viikot meni Vitkalta kotiutumiseen ja multa itseltäni keuhkokuumeeseen, joten ajatukset päivittäisestä suunnitelmallisesta treenaamisesta kariutuivat heti alkujaan. Nyt ollaan kuitenkin pari viikkoa ehditty enemmän treenailemaan, joten toki on aika Vitkan ihka-ensimmäiselle tokon tilannekatsaukselle. Terveiset tulevaisuus-Doralle joka huokailee tätä lukiessaan ja hokee mielessään, että niin se aika vain kuluu.

Sivulletulo on Vitkan mielestä ihan superhauskaa. Naama kiinni käteen ja heittää pyllyn villisti mun jalkaa päin ja sit saa namia, höhhöhhöö miten hauskaa! Sivulletuloa oon siis lähtenyt opettamaan suht pienin avuin, ihan muutaman toiston jälkeen siirryin siihen että namikäsi on paikoillaan oikealla paikalla ja Vitka on saanut itse oivaltaa miten sen käden saa aukeamaan. Valtaosan ajasta namikäsi on todella alhaalla, olen kuitenkin jo alkanut satunnaisesti nostamaan kättä ylemmäs, jotta saa itsenäisemmin oivaltaa, eikä opi hakemaan oikealle paikalle ainoastaan käden avulla. Istumisen yhdistin välittömästi kiepsahdukseen, ajatus ihan pelkän liikkeen ja paikan vahvistamisesta ilman istumista tuntui liian epäselvältä. Istuu sivulla muutamia sekunteja ilman palkkaa ja kestää myös käsien heiluttelua.

Seuraaminen rakennetaan todennäköisesti imutuksen kautta. Sain tänään hyviä vinkkejä ja hiukan uutta näkökulmaa imutukseen, mutta silti pieni ääni takaraivossa puhuisi perusasennosta-perusasentoon -metodin puolesta.. Imutusta tehtiin tänään kunnolla ensimmäistä kertaa, niin että sekä ohjaaja, että koira tekivät töitä ajatuksella. Peruasentotreenejä ollaan tehty myös niin, että palkan jälkeen otan askeleen ja pyydän uudestaan, eli periaatteessa molempia metodeja on koitettu jo hiukan. Pitää vielä itse pohtia seuraamisen tavoitteita ja kysellä fiksummilta ihmisiltä mielipiteitä asiaan.

Luoksetuloa ollaan tehty vain ja ainoastaan lenkkeillessä ja muussa arjessa ja se on Vitkan mielestä aivan parasta. Yksin treenaamisen kannalta hyvin haastava liike, olisihan se hauska ottaa jo vauhtiluoksareita, mutta ei pysty ilman avustajaa tai kunnon paikallaoloa. En kuitenkaan halua stressata tätä asiaa, kyllä se luoksetulo kuntoon tulee vaikkei sitä treenaisi pikkupennun kanssa nimenomaan tokon näkökulmasta.

Nouto on ollut pennun kanssa hyvin hauska liike. Noutoa olen tehnyt eniten ihan leikin kautta, välillä metallisella ja välillä ohjatun noudon kapulalla, hyvin toimii. Pääsääntöisesti vapautan heti kun nappaa kapulan suuhunsa. Hiukan olen myös sheipannut kapulaan tarttumista paikallaan olevalla kapulalla, viimeisemmässä treenissä otti istuen kädestä kapulan ja piti noin sekunnin josta vapatus ja palkka.

Merkin kiertoa ollaan tehty täysin sheippaamalla ja Vitka on hyvin hoksannut idean. Matkaa enimmillään on ollut nelisen metriä. Innokas, välillä merkki kaatuu kun ei malta kiertää takaa vaan koittaa oikaista hyppäämällä yli. Toivon, että merkin kierrosta saataisiin sellainen liike jota voisi suht aikaisessa vaiheessa yhdistellä muihin liikkeisiin ja hakea sen avulla vaihtelevuutta jne.

Asennot eli istuminen, maahanmeno ja seisominen ovat olleet yllättävän turhauttavia. Olin vakaasti päättänyt, että otan jokaiselle kaukokäskyjen vaihdolle ja liikkeestä jäävälle oman käskyn joka on vielä eriävä arkikäskystä. Palettihan alkoi hajoamaan jo hetkessä kun havahduin tekeväni samalla käskyllä sekä seiso-maahan, istu-maahan ja hetsauksesta (liikkeestä) maahan alkeisharjoitteita. Nyt olen pari päivää keskittynyt kaikkeen muuhun ja vältellyt tehokkaasti asioista päättämistä. Jokaisesta asennosta on kuitenkin jonkinlainen käsitys jo, maahan on vahvin ja seisominen huonoin. Toistaiseksi olen opettanut asentoja täysin sekatekniikalla, hiukan painottuen houkutteluun, mutta seisominen olisi ehkä hyvä opettaa puhtaasti operantisti. En vain taida osata opettaa hyvää seisomista houkuttelemalla, tai ainakin se tuntuu hyvin vastenmieliseltä (vaikea nähdä kaikkea samalla kun koittaa palkata nopeasti ja hyvin) ja vaikealta.

Odottaminen on toistaiseksi sitä, että hyvässä tokovireessä yhdellä käskyllä ehdin palkkaamaan pari-kolme kertaa ennenkuin on pakko antaa vapautuskäsky, jottei Vitka ehdi liikahtamaan. Pitäisi varmaan joksikin aikaa irrottaa kokonaan muiden liikkeiden treenaamisesta ja alkaa hakemaan oikeaa rauhallista mielentilaa.

Toistaiseksi ollaan treenattu useimmiten kotona olohuoneessa, mutta tänään tuli testattua, että kaikki mikä toimii kotona toimii vieraassa paikassa ja häiriössä aivan yhtä hyvin.  Nyt onkin tarkoitus treenata mahdollisimman usein häiriössä, jottei yleisimmistä häiriöistä (puhuvat ihmiset, koirat, liikenteen äänet jne.) tulisi mikään juttu vaan normaali osa tokoilua johon ei tarvitse reagoida millään lailla. Treenien keston pyrin pitämään mahdollisimman lyhyenä, joskin lyhyitä kierroksia voin ottaa useammankin hetken tauoilla. Palkkana toimii niin ruoka kuin lelutkin ja Vitka on aivan innoissaan aina kun pääsee treenaamaan, eli lähtökohdat ovat oikein mainiot tulevalle harrastusuralle. Loppuun haluaisin kertoa siitä, miltä Vitkan kanssa treenaaminen on tuntunut, mutten aio edes sen erityisemmin koittaa. On täysin mahdotonta löytää sanoja kuvaamaan tuota kultakimpaletta ja sitä miten sen kanssa maailma on vain niin paljon parempi paikka. Mutta joo, treenaaminen tuntuu juuri siltä miltä koiraharrastuksen kuuluu tuntua.